Tietoa turpeesta

Turve

Turve muodostuu kuolleista kasvin osista maatumalla hyvin kosteissa olosuhteissa. Kasvienjäänteet eivät pääse kunnolla maatumaan hapen puutteen ja runsaan veden takia, joilloinsyntyy kasvava turvekerrostuma (Alakangas 2000). Suomessa turve luokitellaan kasvitieteellisen koostumuksen mukaan pääturveluokkiin: rahkaturpeet, saraturpet ja ruskosammalturpeet. Useimmiten turve koostuu kuitenkin useammasta pääturvelajista. Turpeen ominaisuuksia tarkasteltaessa yksi tärkeimmistä on maatumisaste, H-arvona, joka voi vaihdella 1:stä 10:een eli täysin maatumattomasta kasviaineksesta (H1) kokonaan maatuneeseen turpeeseen (H10) (von Post 1922).

Turpeesta 53-56 % on hiiiltä, jonka pitoisuus vaihtelee turvelajin ja maatumisasteen mukaan. Maatuminen tavallisesti kasvattaa hiilipitoisuutta.

Metsätilastollisen vuosikirjan mukaan suovaroja on noin 9 miljoonaa hehtaaria, joista ojitettuina noin 34 %. Suoalueeksi on käsitetty alue, jossa on turvetta ja/tai yli 75 % pintakasvillisuudesta on suokasvillisuutta. Pinta-ala ei siis pysy ajan saatossa vakiona, vaan osa soista siirtyy kankaiden luokkaan mm. ojituksen vaikutuksesta (Vasander 1988, Metsätilastollinen vuosikirja 1999). Tällä hetkellä turvetuotannossa olevaa tai siihen varattua suota on 120 000 hehtaaria, joka on ainoastaan 1 % maamme kosteikkopinta-alasta ja noin 2 % geologisista turvevaroista. Turvetuotantokuntoinen pinta-ala koko turveteollisuudella on noin 63 000 hehetaaria (Selin 1999). Turvetuotanto alueilla tuotetaan pääsääntöisesti energiaturvetta (turvepellettien, -koksien ja -brikettien kotimainen tuotanto on loppunut) (Helynen 1999).

Jyrsinturve

Suomessa tuotettavat energiaturpeet ovat jyrsin- ja palaturve, joista jyrsinpolttoturpeen osuus tuotannossa on yli 90 %. Jyrsinturvetuotannon päävaiheet ovat jyrsintä, kääntäminen, karheaminen ja kokoaminen. Turpeen kokoamismenetelmiä on useampi: kuormaus erillisellä kuormaajalla, karheensiirto-, mekaaninen kokoojavaunu- ja imuvaunumenetelmä. Jyrsinturvetta käytetään kaukolämpölaitoksissa sekä yhdyskuntien ja teollisuuden voimalaitoksissa.

Palaturve

Palaturpeen tuotantomenetelmässä ensinnä jyrsiään kenttää ura, josta irronnut turvemassa muokataan, tiivistetään ja puristetaan suutinosan läpi palaturpeeksi. Toisessa vaiheessa muodostunut palaturve jätetään kuivumaan kentän pinnalle. Palaturpeen muoto on yleensä sylinteripala tai lainepala. Tuotantomenetelmästä riippuenpala voidaan kääntää kuivumisen aikana tai se karhetaan puolikuivana ja kuivataan karheella tavoitekosteuteen. Käyttäjästä riippuen palaturve kuivataan yleensä 35 %:n kosteuteen. Palaturvetuotannon riippuvuus säästä on jyrsinturvetuotantoa pienempi, mutta sen tuotantomenetelmistä johtuen hävikki vaihtelee 20-50 %:n välillä. Tavallisesti palaturvetta käytetään kiinteistöissä, kaukolämpökeskuksissa ja suuremmissa voimalaitoksissa (Alakangas 2000).

Turvepolttoaineen paino mitataan pääasiassa voimalaitosten autovaa’alla. Kosteus määritellään kuormasta otetuista polttoainenäytteistä. Tuotannossa turpeen määrää kuvataan m³:inä (kuutioina) turveaumassa (Fagernäs et al. 1980, Impola 1983, Impola et al. 1986).